perjantai 8. huhtikuuta 2016

Kansien välissä

Viime kesänä, juuri kesälomani alussa, sain vieraakseni Ilona Pietiläisen ja Hanne Maneliuksen, jotka tulivat tekemään lehtijuttua kodistani. Kuvauspäivän aamu ei oikein mennyt osaltani putkeen. Minua oli pyydetty mahdollisuuksien mukaan leipomaan jotakin. Eivät vierailijat itselleen herkkua kaipailleet, vaan leipomusta oli tarkoitus katsella kameran linssin läpi. Minähän sitten näppäränä tyttönä ajattelin leipoa liivatteettoman mangojuustokakun. Jostain syystä kakku ei hyytynyt - aiemmin olin vastaavan onnistuneesti tehnyt. Aamusella iski pieni paniikki ja koitin saada kaksi jäljellä olevaa aivosoluani toimintaan, jotta keksisin äkkiä jonkun simppelin herkun - päädyin mustikkapiirakkaan. Se sitten onneksi onnistuikin. 

Kuningasidea oli myös siitepölyallergikkona lähteä etsimään luonnonkukkia maljakkoon. Kukkien lisäksi löytyi sitten vesikello silmämunasta sen reissun jälkeen. Olen melko lääkevastainen, mutta onneksi siihen hätään kuitenkin löytyi (vanhentunut) allergialääketabletti. Sen kerran kun lehteen pääsee, niin olisi toivottavaa, ettei silmämunissa pullistele ylimääräisiä kellukkeita... Aamun kommellukset eivät kuitenkaan tietenkään jääneet siihen. Huomasin meinaten, että makuuhuoneen ikkunaan oli lentänyt lintu. Tiedättehän ne mukavat pölyjäljet, mitkä törmäyksestä pöllähtää ikkunalasiin? Erityisesti ne niin kovin kauniisti korostuvat kesäisessä auringonpaisteessa. Eipä siinä auttanut kuin miettiä, että onpa tipulla ollut ajoitus ja alkaa pestä ikkunaa... 

Sain kuin sainkin kaiken valmiiksi ajoissa. Kuvaukset sujuivat oikein mukavasti ja oli huippua päästä seuraamaan lehtijutun tekoa "kulissien takaa". Juttu sitten tulla tupsahti Unelmien Talo&Koti -lehdessä (4/2016), joka ilmestyi siis viime viikolla.



Lehden kuvat: Hanne Manelius

Lehden kuva: Hanne Manelius

4 kommenttia:

  1. Kaunis kotisi kiinnitti huomioni tuossa kyseisessä lehdessä ja hyvä niin, löysin samalla kivan blogisi!

    VastaaPoista
  2. Asuntosi on kerrassaan ihana! Olen jo pitkään yrittänyt etsiä olohuoneeseeni sikivalkoraidallista puuvillamattoa ja huomasin, että sinun olohuoneessasi oli lehdessä juuri sellainen matto. Saanko kysyä mistä olet maton ostanut?

    VastaaPoista
  3. Hannele Ruusukummusta: Hyvä juttu! :)

    Meidän elämää/ Anu: Tervetuloa seuraamaan laiskan bloggaajan blogia ;)

    Mari: Kiitos! Tuo matto on Askosta, mutta siinä on mustaa ja valkoista.

    VastaaPoista