sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Kohti uusia tuulia

Otsikko kertonee pienestä salamyhkäisyydestä huolimatta olennaisen - on aika astua kohti uusia seikkailuja. Olen myynyt tässä blogissakin kurkistelleen kotini ja piakkoin on aika suunnata kohti uusia tuulia. Tosin vielä en ole varma, että minkälainen katto pääni päällä seuraavaksi on.

Olen jo aiemminkin maininnut, että olen usein ajatellut esitelleeni tässä blogissa kotini nurkkia laajemmalti kuin sitten todellisuudessa olenkaan. Tainneet esittelyt tapahtua vain pääni sisällä :) Sen vuoksi ajattelin, että teenkin tähän postaukseen yhteenvedon melkoisen kuvapläjäyksen kodistani. Tai itse asiassa en edes omista enää tätä asuntoa - niin hullulta kuin se tuntuukin. Kotini tämä kuitenkin on niin kauan, kunnes suljen oven takanani viimeisen kerran. Alla olevat kuvat on otettu reilu vuosi sitten kesällä. Nyt kuvat olisivat jo melko erilaisia - tyynynpäällisiä on vaihtunut, sohva, rahi ja makuuhuoneen nojatuoli ovat matkanneet uusiin koteihin ja niin edelleen. Mutta sellaistahan se on varmaan monella - koti elää ja muuntuu jossain määrin kaiken aikaa.

 Vaikka tämä blogi ei olekaan varsinaisesti sidoksissa tämänhetkiseen kotiini, niin tässä vaiheessa tuntuu parhaalta ainakin toistaiseksi jättää blogikirjoittelut tähän. Jatkan, jos se tuntuu joskus hyvältä ja mielekkäältä :) Ajatus on hieman haikea, mutta ainahan tänne on mahdollista palata, jos siltä tuntuu :)























Kiitos teille, jotka olette postauksiani lukeneet ja kommentoineet tämän matkan varrella.

Kohti uusia seikkailuja - jalat maassa ja pää pilvissä ;)

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Rantamökki

Isäni, hänen veljensä ja mummini omistavat pienen järvenrantamökin. Kolme neljästä omistajasta asuu lyhyen kävelymatkan etäisyydellä mökistä. Mökki on hyvin pieni - yksi pikkuruinen huone, pesutilat ja sauna. 

Haaveilin jo viime kesänä mökin huoneen maalaamisesta valkoiseksi. Välillä haaveet vaihtuivat kompromissiin siitä, että vain ikkunanpielet maalattaisiin sisältä valkoisiksi. Alkuperäinen unelma kuitenkin toteutui - mökin "tupa" sai valkoisen hunnun seinilleen. Alla on kuvia mökistä ennen ja jälkeen. Melko hämärässä ja osittain sateisessa säässä otettujen kännykkäkuvien laatu ei päätä huimaa, mutta toivottavasti niistä selviää, millaisen muodonmuutoksen mökki koki. Kuvissa näkyy vielä ainakin yksi puuttuva sokkeli, mutta ei anneta sen haitata. Tämä projekti kyllä varmisti sen, että stailaaminen on niiiiiiiin mun juttu - aivan uskomattoman mukavaa hommaa! :) Joitakin ideoita tosin tuli myös äidiltäni. Remontin toteutuksessa myös isäni oli suurena apuna. Myös uusi sänky on hänen käsialaansa.













Tälle kesälle olisi vielä haaveena hioa ja käsitellä mökin kuisti. Ensi kesälle haavena on muun muassa ehostaa pesu- ja saunatiloja. Ehkä pihalle saadaan myös varasto/vierashuone/huussi :)

Yhdessä kuvassa oleva -alunperin männynvärinen - lipasto koki myös muodonmuutoksen saatuaan päällensä mustaa kalkkimaalia ja messinginväriset vetimet.
























torstai 2. kesäkuuta 2016

Kesäpäivä

Ihan mahtavaa, kun tänä keväänä ja alkukesänä on saatu nauttia ihanan helteisistä päivistä! Tänäänkin aurinko porotti parvekkeelle niin kovasti, että ei mennyt aikaakaan, kun hiki jo virtasi. Täällä suunnalla illalla jyrähteli hetken aikaa myös ukkonen ja vettäkin tuli taivaalta raikastamaan kesäiltaa. On jotenkin niin kesäinen olo, kun aurinko ulottaa säteensä ihanasti myös sisätiloihin. Eilen kun vielä sain ikkunatkin pestyä, niin pääsee valo kirkkaammin sisälle :)



Pahoittelut kuvien laadusta, mutta olen nykyään tosi laiska ottamaan kuvia järkkärillä. Etenkin kun iPhone6s on niin hyvä kamera. Tosin en tiedä, että oliko tällä kertaa sormenjälki kameran linssissä, kun kuvissa on vähän utuinen tunnelma :D

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Kansien välissä

Viime kesänä, juuri kesälomani alussa, sain vieraakseni Ilona Pietiläisen ja Hanne Maneliuksen, jotka tulivat tekemään lehtijuttua kodistani. Kuvauspäivän aamu ei oikein mennyt osaltani putkeen. Minua oli pyydetty mahdollisuuksien mukaan leipomaan jotakin. Eivät vierailijat itselleen herkkua kaipailleet, vaan leipomusta oli tarkoitus katsella kameran linssin läpi. Minähän sitten näppäränä tyttönä ajattelin leipoa liivatteettoman mangojuustokakun. Jostain syystä kakku ei hyytynyt - aiemmin olin vastaavan onnistuneesti tehnyt. Aamusella iski pieni paniikki ja koitin saada kaksi jäljellä olevaa aivosoluani toimintaan, jotta keksisin äkkiä jonkun simppelin herkun - päädyin mustikkapiirakkaan. Se sitten onneksi onnistuikin. 

Kuningasidea oli myös siitepölyallergikkona lähteä etsimään luonnonkukkia maljakkoon. Kukkien lisäksi löytyi sitten vesikello silmämunasta sen reissun jälkeen. Olen melko lääkevastainen, mutta onneksi siihen hätään kuitenkin löytyi (vanhentunut) allergialääketabletti. Sen kerran kun lehteen pääsee, niin olisi toivottavaa, ettei silmämunissa pullistele ylimääräisiä kellukkeita... Aamun kommellukset eivät kuitenkaan tietenkään jääneet siihen. Huomasin meinaten, että makuuhuoneen ikkunaan oli lentänyt lintu. Tiedättehän ne mukavat pölyjäljet, mitkä törmäyksestä pöllähtää ikkunalasiin? Erityisesti ne niin kovin kauniisti korostuvat kesäisessä auringonpaisteessa. Eipä siinä auttanut kuin miettiä, että onpa tipulla ollut ajoitus ja alkaa pestä ikkunaa... 

Sain kuin sainkin kaiken valmiiksi ajoissa. Kuvaukset sujuivat oikein mukavasti ja oli huippua päästä seuraamaan lehtijutun tekoa "kulissien takaa". Juttu sitten tulla tupsahti Unelmien Talo&Koti -lehdessä (4/2016), joka ilmestyi siis viime viikolla.



Lehden kuvat: Hanne Manelius

Lehden kuva: Hanne Manelius

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Jotain sinistä

En ole mikään sinisen värin ystävä. Vaatetuksessanikin sitä löytyy lähinnä farkuista ja ehkä pieninä ripauksina esimerkiksi joistakin paidoista. Nyt muun muassa monissa blogeissa on näkynyt sinistä sisustuksessa ja se oikeastaan on alkanut näyttää aika kivalta. Siitä huolimatta, että sininen väri on alkanut miellyttää silmääni ja tuntuu olevan kovin "in", itse tuskin ainakaan tällä hetkellä saisin sinistä väriä sopimaan omaan kotiini. Tosi kauniita sisustuksia silläkin värillä kuitenkin saa aikaiseksi. Eilen ruokaostosreissulla eksyin astiaosastolle ja sieltä bongasin ihanat marokkolaiskuvioiset kulhot - sinisenä tottakai :) Myönnän, että jos olisi ollut vaihtoehtoina mustia tai harmaita, hyvin varmasti olisin valinnut ne. Mutta melkoisen ihanilta näyttävät silmääni nuo sini-valkoisetkin. Oikeastaan ongelmaksi muodostui se, että otanko nuo pienet kulhot vaiko isommat. Päädyin kuitenkin noihin söpöihin pikkukuppeihin. Valikoimassa oli myös mukeja. Ripaus sinistä siis tähänkin kotiin näin kevättä odotellessa :)