perjantai 2. lokakuuta 2015

Syksy parvekkeella

Tänä vuonna parvekettani pääsivät koristamaan muun muassa koristekaalit, tulitorvi (uusi tuttavuus) ja lankaköynnökset. Lisäksi ostin noita ihania vihreitä puskia, mutta niiden nimeä en tiedä. Myös callunat pääsivät koristamaan muun muassa vanhaa kakkuvuokaa, mutta ne eivät nyt tuohon kuvaan mahtuneet. Siitä huolimatta, että istutuspuuhien jälkeen multaa on aina kynsien alla ja joka paikassa, on parvekkeelle saatava vuodenaikaan sopivia kukkia. Näin syksyn pimeinä iltoina on ihanaa poltella parvekkeella kynttilöitä. Niiden lepatus tuo ihanaa tunnelmaa hämärän keskelle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti